7. huhtikuuta 2014

Julkisissa matkustamista ja tottistelua

Meillä oli eilen Nitron kanssa tämän vuoden toiset ulkotreenit tottistelun merkeissä. Kuvia mulla ei valitettavasti ole treeneistä, sillä on kovin vaikea kuvata ja treenata samaan aikaan, kaksin Nitron kanssa kun treeneihin siis suunnattiin.

Me ei Nitron kanssa talven aikana pahemmin liikuttu missään ihmisten ilmoilla, tällä tarkoitan siis julkista liikennettä ja keskustan tuntumaa, mutta olin melkoisen yllättynyt Nitron omaksuneist käytöstavoista linja-autolla matkustaessa ja keskustassa ihmisten keskellä kulkiessa. Aijemminkin Nitro on kyllä malttanut matkustaa kauniisti paikallaan pysyen, mutta kun on saanut vähänkään vihiä linja-autosta poisjäämisestä, on se kiskoen rynninyt vauhdilla keskioville ja samalla mentaliteetilla kiireen vilkkaa ovista ulos. Ulkona riemuiten hihkuu: "Me selvittiin, hengissä ollaan!" 





















Nyt julkisissa matkustaminen sujui lähes moitteetta mennen tullen. Tapansa mukaan Nitro jaksoi matkustaa rauhallisena ikkunasta ulos tuijotellen. Suurin muutos näkyikin linja-autosta poistuessa: Nitro odotti kauniisti, kunnes sanoin "mennään" ja kulki myös kauniisti oville. Edelleen ovista ulos kulkeminen tapahtui hieman vauhdikkaasti, mutta muuten olin kovin positiivisesti yllättynyt Nitron käytöksestä. Mitä ilmeisemmin viime aikoina tehdyt rauhoittymisharjoitukset ovat siis auttaneet tähänkin ongelmaan.

Treeneissä osattiin myös käyttäytyä yllättävän mallikkaasti, vaikka tällä kertaa paikalla oli useampi uros, jolle piti hieman aluksi yrittää päästä egoilemaan. Nopeasti Nitro keskittyikin tarkkailemaan ohjeita ja kontaktille, kun alkutervehdykset ja pujottelut olivat ohi.

Tällä kertaa treeneissä harjoiteltiin seuraamista rivissä häiriöiden ympäröiminä, liikkeestä jääviä liikkeitä, täyskäännöksiä, paikallaanoloa sekä luoksetuloa pitkällä matkalla. Myöskin harjoituksena käytettiin sitä mun kammoksumaa "ympyrää," jota Nitron kanssa harjoiteltiin ensimmäisen kerran treeneissä marraskuussa, siitä voi lukea lisää tarkemmin aikaisemmasta postauksesta täältä.



Saatiin Nitron kanssa kehuja seuraamisen sujumisesta, jossa Nitro malttoi keskittyä paljon paremmin kuin viime kerralla. Seuraaminen sujui tällä kertaa innokkaan oloisesti, mutta suurimmaksi osaksi ilman "kenguruhyppyjä," jota melkein koko viime treenien seuraaminen oli. Myöskin liikkeestä jäävissä liikkeissä saatiin hieman kehaisua, sillä sitä meillä on harjoiteltu kaikkein vähiten satunnaisesti, mutta hienosti Nitro oli omaksunut tämänkin asian. Aikaisemmin Nitro on siis lähinnä tarjonnut istumista ja maahanmenoa arpoen, eikä ole oikein malttanut kuunnella minkä käskyn saa. Eilen jäi arpominen vain yhteen kertaan.

Eilisistä treeneistä jäi hyvä fiilis ja alkoi pikkuhiljaa myös tuntua siltä, ettei se BH-kokeen suorittaminen syksyllä ehkä sittenkään ole niin pelottava ajatus.


2. huhtikuuta 2014

Nitro 2 vuotta!

Nitro täytti viime viikon perjantaina 2 vuotta. Sen kunniaksi olimme viime viikolla myös Nitron kanssa studiolla ottamassa 2-vuotiskuvat viime viikolla. Tässä pari kuvausten tuotosta:



Mä oon aika ylpeä Nitrosta. Ei onnistuttu edes kaatamaan mitään valohärveleitä. Nitro osasi koko kuvausten ajan olla erittäin fiksusti. Kuunteli antamiani ohjeita  tarkasti ja malttoi pysyä käskyn alla tarvittavat ajat. Tietysti kuvaamisen lomassa pidettiin taukoja, jottei touhusta tullut väsyttävää pakkopullaa, joka olisi näkynyt sitten kuvissa koiran tylsistymisenä ja väsymisenä.

kuva
Kuvausten yhteydessä Oona Karhunen kävi haastattelemassa kuvaajaamme Kikkaa lemmikin studiokuvauksesta Aamuset -lehteen. Jutun pääsee lukemaan tämänpäiväisestä lehdestä paperiversiona tai Aamusetin sivuilta.

24. maaliskuuta 2014

Tämän vuoden tavoitteista


Meillä meni talvi lähes täysin vain itsekseen treenatessa, ulkosalla, mikäli kelit olivat vaan suotuisat. Tähän suurimpana syynä oli autottomuus, sillä sisätreenipaikka sijaitsi huonojen julkisten kulkuyhteyksien päässä. Kerran käytiin kyllä privaatisti valvovan silmän alla, jolloin lähinnä tarkoituksena oli hakea itselleni tukea ja varmuutta, että ollaan menossa oikeaan suuntaan sekä myöskin hieman apua uusien asioiden opettelun kanssa: liikkeestä jäävät liikkeet,  joita emme olleetkaan aikaisemmin treenanneet.

Meidän seuran ulkotreenikausi alkaa onneksi taas huhtikuun alussa. Näin ollen me päästään myös Nitron kanssa treenaamaan taas pian muiden koirien pariin, häiriöiden alaisena, säännöllisesti viikottain. Ainakin tiistaisin treenataan kilpailevien ja BH-kokeeseen tähtäävien ryhmässä. Ryhmään pääsyn ehtonahan on ymmärrettävästi on, että on menossa kisaamaan tai BH-kokeeseen samana vuonna.

Itse olin ajatellut kokeisiin tai kisaamaan menemistä vasta ensi vuoden tavoitteeksi, suurin hidastava tekijä on tosiaan tämän oma epävarmuuteni, niin tyhmältä kuin sen välillä kuulostaakin. Joskus pieni painostus on kuitenkin ihan hyväksi, jolloin joutuu "väkisinkin" tekemään selkeämpiä ja suunnitelmallisempia tavoitteita. Ensimmäinen hyvä mahdollisuus BH-kokeen suorittamiseen olisi jo toukokuun alussa, mutta me mennään Nitron kanssa suorittamaan koetta vasta syksymmällä.

Tämähän tarkoittaa sitä, että nyt ruvetaankin tahkomaan treenien merkeissä Nitron kanssa tosissaan ja suunnitelmallisemmin. Lähiaikoina tarvitsisi väsätä suuntaa antavaa treenisuunnitelmaakin. Apua!